Luin juuri Michael Monroen elämäkerran. Syy jonka vuoksi kirja todella kiinnosti, juontaa juurensa Hanoi Rocksin alkuaikoihin jolloin olin fani...en mikään fanaattinen mutta kuuntelin ja tykkäsin kovasti. JA tapasin bändin Brightonissa juuri kun olivat lähtemässä Amerikan valloitukselle....Olipa kerran kolme teiniä jotka olivat kielikurssilla ja hoksasivat että oman maan huippubändi oli keikalla kaupungissa...Tahtoi sinne. Ei mitään muistikuvaa oliko ikärajaton vai mikä, mutta pienellä klubilla esiintyivät eikä siellä ollut mitään myyntiä. Huippua oli lavan edessä seisoa ja bailata! Jälkeenpäin joku sai loistoidean kun ei maltettu lähteä keikan jälkeen pois. "Hyökättiin" takahuoneeseen...me vain mentiin.... Toki meidät ajettiin pois, mutta lopputulos oli että Andy McCoy tuli perässä ja jutteli meidän kanssa varmaan tunnin ovella. Siinä olivat teinit ihmeissään...ja Hulkkokin oli ihan järkevän oloinen sihen aikaan.
Näin kolme vuosikymmentä (tai jotain)myöhemmin oli ihan hauska lukea Michael Monroesta. Olen seurannut koko porukan edesottamuksia oikeastaan koko ajan, vaikken musiikkia olekaan enää juuri kuunnellut. Olen tiennyt että Michael on todella arvostettu muusikko rock-piireissa ympäri maailmaa mutta silti yllätti hänen suuruutensa sillä saralla. Kovaa on ollut, mutta joka kerran mies on noussut ja jatkanut. Uskomaton sitkeys miehellä.Ja sattui myös hauskasti että juuri kun kirjaa luin, tuli Michael Monroen konsertti tv:sta, olihan se pakko nauhoittaa ja katsoa.
Kyllä se Hanoi Rocksin "Taxi Driver " kolahti edelleen...:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti